Evergreen rakennettiin, jotta vieraillamme olisi mukava majoituspaikka Hua Hinissä ja he saisivat keskittyä lomallaan olennaisiin asioihin, kuten golfinpeluuseen.
Tavoitteemme on olla mutkaton, viihtyisä ja kodikas hotelli, jossa asuminen tuntuu enemmän vierailulta golfseurasta tutun perheen luona kuin tavalliselta hotelliasumiselta.
Tunnuslauseemme on:
”Vaikeat toivomukset täytetään välittömästi –
mahdottomissa saattaa mennä vähän pitempään.”
Esimerkkejä vieraidemme toivomuksista ja niiden ratkaisuista:
Jos sinulla on toivomuksia tai parannusehdotuksia, tahdomme ehdottomasti kuulla ne. Siten voimme parantaa palveluamme ja osaltamme myötävaikuttaa lomasi onnistumiseen.
Kansion lopussa on palautelomake, jonka toivomme sinun täyttävän,
etenkin jos et ole tyytyväinen johonkin asiaan tai yksityiskohtaan Evergreenissä.
Hua Hinissä, syyskuussa 2009
Juha ”John” Rouhiala
majatalon isäntä
Apteekki ja lääkäri
Lisätietoja vastaanotosta.
Hieronta
Perinteinen thaihieronta on melko rankkaa puuhaa. Kevyempiä vaihtoehtoja ovat öljy- tai jalkahieronta. Hierontapaikkoja on pilvin pimein ympäri kaupunkia. Yksi parhaista on sokeitten hierojien paikka Golden Place -ruokakaupan takana juuri ennen kuninkaanlinnaa, pääkatua Evergreenistä 400 m oikealle. Tarvittaessa soitamme hierojan huoneeseesi.
Hyvä fysioterapeutti on nimeltään Noi ja löytyy Market Village -ostoskeskuksen jälkeen
Soi 88/1:ltä. Kansainvälisesti tunnettu parantaja Dr. Buathon antaa erilaisia hoitoja parantolassaan osoitteessa Phetkasem 20/48 n. 500 m Market Villagen jälkeen.
InternetRautatieasema on Hua Hinin ylpeys. Se valmistui vuonna 1922. Kuninkaallinen odotussali on siirretty paikalle Nakhon Pathomin kuninkaallisesta palatsista vuonna 1968.
Khao Takiap 5 km Hua Hinistä etelään tunnetaan myös apinavuorena. Vuoren huipulla on luostari, jossa voi ruokkia villiapinoita (jotka ovat kuitenkin ärsyttävän kesyjä ja varastavat mielellään kaiken irtonaisen). Kylän eteläpuolella miellyttävä uimaranta.
Khao Hin Lek Fai -vuori sijaitsee 3 km kaupungista länteen. Vuoren huipulla on puisto ja näköalapaikkoja.
Khao Tao, 13 km kaupungista etelään, on tyypillinen thaimaalainen kalastajakylä. Vuoren huipulla komea luostarialue. Kylän eteläpuolella nätti uimaranta Hat Sai Noi.
Pa La-U, 50 km Hua Hinistä länteen Myanmarin rajan pinnassa, on kuuluisa 11-portaisesta vesiputouksestaan. Putouksia ympäröi sademetsä, jossa paljon lintuja ja perhosia. Alueella saattaa törmätä villinorsuihin.
Wat Huay Mongkol, 18 km länteen kaupungista, oli ihmeidentekijänä kunnostautuneen buddhalaismunkin Luang Phor Thuatin asuinpaikka. Kuningattaren aloitteesta luostariin rakennettiin munkin jättiläismäinen patsas vuonna 2004. Luostari on nykyisin tärkeä nähtävyys, jonne saapuu joka päivä bussilasteittain thaituristeja.
Hua Hin Vineyard on alueen ainoa viinitila, n. 30 km kaupungista länteen. Tilan ravintolasta avautuu kauniit näköalat laaksoon. Viiniä tietenkin maisteltavana.
Maruekhathaiyawan on kuningas Rama VI:n 1900-luvun alussa rakennuttama tiikkinen kesäpalatsi, joka toimii museona. Se sijaitsee armeijan alueella (Rama VI Camp) 9 km kaupungista pohjoiseen.
Rautatiehotellin, joka muodostaa nykyisen Sofitel-hotellin vanhimman osan, rakennutti Prinssi Purachatra vuonna 1921. Prinssi oli Thaimaan rautielaitoksen pääjohtaja. Entisöidyssä Museum-ravintolassa tarjotaan perinteinen brittiläinen kello viiden tee voileipineen ja leivonnaisineen. Hotellissa on kuvattu useita elokuvia, mm. Roland Joffén The Killing Fields.
Thainyrkkeily (Muay Thai) on suosittua kaikkialla Thaimaassa. Hua Hinissä matseja järjestetään suomalaisen Joren omistamassa Grand Arenassa viikonlopputorin vieressä torstaisin ja sunnuntaisin ja Thai Boxing Gardenissa La Grappa -ravintolan vieressä tiistaisin ja perjantaisin. Ottelut alkavat kello 21. Joren paikassa on myös kuntosali, ja siellä pääsee treenaamaan Muay Thaita, jos siltä sattuu tuntumaan.
Lähin kauppa on 7-Eleven Evergreenistä päätielle tultaessa heti oikealla olevan PTT-bensa-aseman yhteydessä. Auki ympäri vuorokauden.
Iltatori. Evergreenistä tultaessa juuri ennen keskustaa päätien oikealla puolella.
Par vitosen mittainen katu, jonka molemmin puolin myydään kaikkea mahdollista lähinnä turisteille suunnattua tuotetta sekä ruokaa ja juomaa. Suosittu myös thaituristien keskuudessa. Tinkimisvaraa n. 50%.
Viikonlopputori. ”Grand Market”. Keskiviikosta sunnuntaihin. Keskustan ja San Paulon sairaalan jälkeen pääkadun oikealla puolella. Grand Hotelin edustalla olevalla Grand Plazalla myydään kaikkea mahdollista. Tinkimisvaraa yleensä vähemmän kuin iltatorilla.
Market Village -ostoskeskus. Tyylikäs uusi ostoskeskus pääkadun varressa noin kilometri keskustan jälkeen. Merkkivaateputiikkeja, erikoisliikkeitä, suuri Toys are Us ja muita lastenliikkeitä, ravintoloita, suuri TescoLotus-valintamyymälä, elokuvateatteri, keilarata, HomePro-kodinsisustusliike. Liikkeiden välisillä alueilla halvempaa outlet-kamaa vaihtuvissa myyntipisteissä. Kolmannen kerroksen Outlet-liikkeessä satunnaisesti laadukkaita golfpaitoja naurettavaan hintaan.
Kenkä- ja laukkukauppoja on paljon Hiltonin vastapäisellä turistialueella.
Optikkoliikkeitä paljon koko keskustan alueella. Asiantunteva silmälääkäri löytyy n. 50 metriä Market Villagen jälkeen samalta puolelta päätietä. Liikkeen katolla vihreä risti.
Räätäleitä turistialueella joskus riesaksi asti. Sisäänheittäjät tuntuvat kaikki puhuvan selvää suomea. Vieraamme ovat olleet tyytyväisimpiä Picasso ja Mike&Co -liikkeisiin.
Thai Silk Village sijaitsee Evergreenistä rantatielle oikealle käännyttessä n. 200 m päässä tien oikealla puolella. Liikkeen ja ravintolan lisäksi kompleksissa on museo, jossa voi seurata kuinka thaisilkkiä perinteisesti valmistetaan. Samassa yhteydessä myös Mike&Co
-räätäliliike.
Käsintehtyjä kenkiä ja nahkavaatteita tarjotaan muutamassa liikkeessä keskustassa. Vieraamme ovat suositelleet La Grappa -ravintolaa vastapäätä sijaitsevaa Freeway Leatheria.
Vanha ostoskeskus Hua Hin Shopping Mall sijaitsee temppeliä vastapäätä vähän ennen päätien ja Hiltonille kääntyvän tien suurta liikennevaloristeystä. Kansanmiehen versio Market Villagesta.
Outlet Market sijaitsee Cha Amin jälkeen n. 40 km Hua Hinistä. Suuressa kompleksissa useimpien merkkivaatteiden outlet-liikkeet. Hinnat melko kovat, mutta usein hyviä tarjouksia. Iso golfliike.
Golfkauppa. Suomalaisen Karin omistama liike n. 500 metriä Market Villagen jälkeen kadun toisella puolella autopesulan yhteydessä. Edulliset hinnat. Hyviä järvipalloja.
Kuten sanottu, tahdomme palvella vieraitamme kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa asioissa.
Tässä listaa useimmin kysytyistä palveluista:
Hua Hin Beach alkaa keskustasta Hiltonin ja Sofitelin välistä ja jatkuu viisi kilometriä etelään. Huippusesongilla (joulusta helmikuun loppuun) melko kansoitettu. Rannassa vuokrataan aurinkotuoleja, myydään ruokaa ja juomaa, tarjotaan turistirihkamaa ja hierontaa, vuokrataan hevosia, vesijettejä ja banana boat -ajeluita.
Khao Takiab on Hua Hinistä seuraava kylä etelään viiden kilometrin päässä. Rantaa kylän molemmin puolin, eteläpuolella samat palvelut kuin Hua Hin Beachillä.
Suan Son Pradiphat Beach, 8 km kaupungista etelään, on rauhallinen pinjojen reunustama ranta, joka sijaitsee armeijan alueella ja jota isännöi Army Welfare Office.
Sai Noi on viehättävä lahti kahden jyrkän kallion välissä Khao Taon kylän takana. Matkaa Hua Hinistä n. 15 km. Rannassa syötävää ja juotavaa. Retki kannattaa yhdistää käyntiin Khao Taon luostarissa.
Pak Nam Pranista alkaa noin kymmenen kilometrin ranta, joka jatkuu Khao Sam Roi Yotin luonnonsuojelualueelle. Rannassa jonkin verran hotelleja ja palveluja. Matkaa meiltä n. 30 km.
Vastaanotosta järjestetään taksikyyti, jos haluat muille kuin kaupungin rannalle.

Keskustan alueella on satoja ruokapaikkoja, kuten yleensäkin Thaimaassa. Hua Hinissä turistien tarpeet on otettu huomioon, mutta silti paikallisissa ruokapaikoissa on syytä tilata ”not spicy” (thaiksi mai phet) ellei halua polttaa suutaan. Thairuoka on maailmankuulua ja Hua Hin hyvä paikka syödä sitä.
Hygienian kanssa on syytä olla huolellinen. Kädet kannattaa desinfioida ennen ruokailua. Ruokamyrkytykset ovat hyvin harvinaisia, ja kadunvarsikuppiloissa syöminen on keskimäärin turvallista, mutta tervettä järkeä on hyvä käyttää. Vaikka Hua Hinin vesijohtovesi on periaatteessa turvallista, sitä kannattaa välttää esim. pestyssä salaatissa ja muissa tuoreruuissa. Vatsapöpö saattaa iskeä missä tahansa, koska bakteerikannat ovat erilaiset.
Thairavintolat
Perinteisimmät ruokapaikat ovat laitureilla kaupungin keskustassa Naresdamri -kadulla. Vanhin ravintoloista on kaksikerroksinen Chao Lay. Laituriravintolat ovat kuuluisia kalasta ja seafoodista, mutta ruokalistalta löytyy kaikkea. Oma suosikkini ravintoloista on Ketsarin. Samalla kadulla lähes Hiltonin kulmassa on molemmin puolin katua viehättävä Orchid, jonka listalla on perinteistä thairuokaa ja länsimaisia annoksia. Orchid curry on omistajan isoäidin reseptin mukaan tehty yrttisen täyteläinen muunnos thaicurrysta.
Evergreenin lähellä, rantatietä 50 m vasemmalle ja sitten oikealle rantaan, on perinteikäs Ban Itsara (vapauden talo), jossa käydään syömässä esimerkiksi herkullista Panang Gung
-katkarapucurrya aina Bangkokista saakka. Samoin rannassa, Evergreenistä 200 m kohti keskustaa, on modernimpi Coco51, jossa sekä thai- että länsimainen ruoka erittäin hyvää ja ilmapiiri viihtyisä. Molemmat ravintolat on tehty viime vuosisadan alkupuolen aatelis-huviloiden pihaan. Paikallisten suosima on myös parisataa metriä lähempänä keskustaa oleva samantyylinen You Yen (myös nimellä Hua Hin Balcony). Rohkeille suositellaan paikallisia ostereita rai raakoja katkarapuja chilitahnan, valkosipulin ja paahdetun sipulin kera.
Ekstreemimpää kokemusta hakevat voivat kokeilla esim. aivan junaradan vieressä asemalta noin kilometri etelään sijaitsevaa Lot Fai -paikkaa. Tarjoilijat kantavat ruuan vilkkaan tien yli radanvarteen, junat ryskyttävät ohi viiden metrin päästä, palvelu on hidasta ja kansalliskeitto Tom Yam Gung erinomaista. Täältä saa myös taskuravuista, possusta ja kookosmaidosta mössättyä Phu Lonia.
Evergreeniltä päätielle tultaessa on kulmassa vasemmalla aamuun asti avoinna Falling, vaikka nimeä ei kylläkään ole englanniksi missään, jonka peltipöydissä syödään takuuvarmasti aitoa thairuokaa. Ruokalista nykyään myös englanniksi.
Intialaista löytyy Naresdamri-kadun Maharajasta. Edullisempi ja sisustukseltaan vaatimattomampi Taj Mahal sijaitsee myös Naresdamrilla, 20 metriä ohi Hiltonin kulmasta. Pinaatti-tuorejuustomössö saag paner erittäin hyvää.
Italialaista keittiötä Hua Hinissä edustaa Hiltonia vastapäätä sijaitseva perinteinen Lostivale (kerro terveisiä Johnilta Evergreenistä jälkiruokapaukun toivossa, omistaja Enrico on jokavuotisen Evergreen Cup -golfturnauksen muu maailma -joukkueen kapteeni ja edelleen nyreissään Suomen joukkueen viimevuotisesta voitosta). Sisäfileestä, brandystä, currysta ja kermasta loihdittu ”Rigatone Julio Cesare” on erinomaista.
LaGrappa on Hiltonia vastapäätä alkavan baarikadun, Soi Pintabahtin, toisessa päässä. Se edustaa modernimpaa italialaista. Tonnikalatartar on must.
Muita hyviä italialaisia ovat Mamma Mia! ja La Villa Burger Kingin molemmin puolin. Päätien toisella puolella Sasong-kadulla All in Hua Hin -ravintolaa vastapäätä on piskuinen Delicie, jossa ei myöskään pety ruokaan.
Ranskalaista herkkua löytyy Brassérie de Parisista kun jatkaa Hiltonilta päin pitkin Naresdamri-katua ohi laituriravintoloiden. Tyylikäs merinäköalapaikka ja tyylikkäät hinnat.
Ruotsalaista ja kansainvälistä erinomaista ruokaa tarjoaa suomeakin puhuva Kenneth K&K Restaurantissa Pioni-hotellin alapihalla Sofitelia vastapäätä.
Suomi-ikävän yllättäessä Danin baarista löytää Hua Hinissä asuvia ja lomailevia suomalaisia ja suomalaista kotiruokaa. Sijaitsee Munich Wine & Beerin ja Delicien välissä Sasong-kadulla päätien mantereenpuolella.
Viinibaari löytyy Sasong-kadulta Danin baaria vastapätä. Munich Wine & Beer on golfareiden kokoontumispaikka, jossa tavataan samanmielisiä ja kelataan päivän pelejä viini- tai olutlasin ääressä ennen illallista (paikan isäntä Robert on muun maailman joukkueen varakapteeni).
Kahviloita on vähän. Keskustasta päätien varresta löytyy Starbucks ja Hiltonin pohjakerroksen ulkosiivestä World News Cafe.
Evergreenistä rantatielle tultaessa suoraan risteystä vastapäätä pääsee pienestä portista viehättävään Khrai Wangin rantapuutarhaan vanhan tiikkitalon pihaan. Lounaan jälkeen sulkeutuvassa paikassa on mukava nauttia päiväkahvia ja kakkua.
Pääkadun varressa 300 m Evergreenistä oikealle on The Baguette -leipomo, jossa on tarjolla länsimaista leipää ja leivonnaisia. Paikassa on myös kahvila.
Aitoa vahvaa thaimaalaista säilykemaidolla makeutettua jääkahvia (cafe yen tamada) saa rantatien päässä (vasemmalle Evergreenistä rantatielle tultaessa) suuren kuningattaren kuvan takana olevan leikkipuiston kanttiinin vanhalta rouvalta. Kuningattaren kuvalta käännyttäessä vasemmalle ja heti seuraavasta oikealle löytyy 18 Below -jäätelöbaari viehättävässä puutarhassa.
Baareja löytyy joka lähtöön. Baarialue on keskittynyt Soi Bintabaht -kadun ympäristöön Hiltonia vastapäätä. Koska Thaimaan kuningas asuu Hua Hinissä, go-go -baareja ei ole ja tytöillä on vaatteet päällään.
Golfareiden suosima Berny’s 19th Hole sijaitsee Hiltonin takana olevalla karaoke-alueella, jossa paikat ovat auki vielä muiden baarien ja Hiltonin discon suljettua ovensa. Bernyn baari on paikallisen golfseuran Hua Hin Golf Societyn tukikohta, ja 73-vuotias Berny seuran kapteeni. Societyn pelipäivät ovat tiistai ja perjantai. Vierailijat tervetulleita, ilmoittautumis-listat baarin seinällä.
Discoista suurin ja kaunein on Hiltonin Brewery. Meno on kiihkeimmillään baarien sulkeuduttua 01-02. Paikallisen nuorison suosimia klubeja ovat Hi4 ja Rich Club, joissa soittavat suositut thaibändit, kaupungista viitisen kilometriä pohjoiseen päätien varressa. Look Nam on thaityyliin perinteisempi Wild West -paikka, jossa paikalliset bändit soittavat paikallista musiikkia (2 km kapungista länteen).
Tallelokero
Anna koodi seuraavasti: Paina oven sisäreunassa saranapuolella olevaa nappia ja anna merkkiäänen jälkeen koodi (3 NUMEROA JA YKSI KIRJAIN). Ovi lukitaan ja avataan kiertämällä lukituspyörää.
Jos laitteeseen tulee häiriö tai unohdat tunnuslukusi, hotellin kassakaapista löytyy vara-avain.
Hua Hinin paikalla sijainnut kalastajakylä sai nimekseen Samor Riang eli ”rivi lohkareita” 1830-luvulla, kun paikalle asettui naapuriprovinssista Phetchaburista kuivuuden liikkeelleajama kyläyhteisö nykyisen kalastusaluslaiturin ja Naresdamri-kadun paikkeille.
1800-luvun lopulla Prinssi Chakrabhongse järjesti venäläiselle aatelisryhmälle metsästysretken alueella ja ihastui paikkaan. Hän rakensi rantahuvilan kylän ulkopuolelle, nykyisen Hiltonin paikkeille. Vuonna 1911 kaupungin nimi muutettiin Prinssi Chakrabhongsen aloitteesta Hua Hiniksi eli ”kiviseksi pääksi” hänen huvilansa edustalla merestä nousevien kivilohkareiden mukaan. Hua Hinin asema Thaimaan ensimmäisenä lomakohteena juontuu kuninkaan ja aateliston tavasta muuttaa kuumimmaksi ajaksi Hua Hinin viileämpään ilmastoon 1900-luvun alusta alkaen.
Kuningas Rama VI rakennutti itselleen 1920-luvun alussa Maruekhathaiyawan (suomeksi Rakauden ja toivon kuninkaallinen koti) kesäpalatsin kylän pohjoispuolelle henkilääkärinsä suosituksesta alueen kesäisin Bangkokia viileämmän ilmaston takia. Palatsi on nykyisin museona. Pian ranta Evergreenin kohdalla täyttyi kuninkaan esimerkkiä seuraavan aateliston huviloista, joista osa toimii nykyään ravintoloina (esim. Ban Itsara, Duke’s ja You Yen).
Nykyisen kuninkaan Rama IX:n (oik. Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Bhumibol Adulyadej) asuntonaan käyttämän palatsin rakennutti Rama VII kesäpalatsikseen, joka valmistui 1929. Palatsin nimi Klaikangwon tarkoittaa ”kaukana murheista”. Se sijaitsee rannassa n. 400 m Evergreenistä pohjoiseen.
Vuonna 1921 Siamin valtionrautateiden pääjohtaja Prinssi Purachatra rakennutti Prinssi Chakrabhongsen huvilan viereen Railway Hotelin, joka muodostaa nykyisen Sofitel Central -hotellin vanhimman osan. ”Sattumalta” samaan aikaan avattiin rautatieyhteys Bangkokista Hua Hiniin ja edelleen kauemmas etelään, lopulta aina Singaporeen saakka. Rautatieyhteys takasi asiakasvirran Railway Hoteliin, sillä noihin aikoihin päivän matkustamisesta väsyneet asiakkaat viettivat yönsä hotellissa, joka sijaitsi sopivasti päivämatkan päässä Bangkokista.
Samoihin aikoihin Kuningas Rama VI määräsi skottilaisen tienrakennusinsinööri A. O. Robbinsin suunnittelemaan ja rakentamaan Thaimaan ensimmäisen golfkentän rautatieyhtiön omistamalle maalle aseman viereen. Royal Hua Hinin kenttä valmistui vuonna 1922.
Vuonna 1924 Siamin Valtionrautateiden Mainososaston englanniksi painattamassa Guide Book of Siam -kirjasessa kerrottiin Hua Hinista seuraavasti:
Hua Hinin rantakylpyläkaupunki on lyhyesti saavutettavissa, ja jos on aikaa, se on tutustumisen arvoinen. Ranta on vain 10 minuutin rauhallisen kävelymatkan päässä rautatieasemalta, ja aivan rannassa sijaitsevat täydellisesti kalustetut bungalowit, joita voi vuokrata lähettämällä varausanomuksen Siamin Valtionrautateiden Liikennejaoston Superintendentille Bangkokiin. Siellä, ihanteellisten meressäuinti-mahdollisuuksien lisäksi,voidaan ampua leopardeja, peuroja, jäniksiä ja kyyhkyjä, mutta viimeksimainittuja lukuunottamatta on hankittava oppaat ja luvat.
Aateliston ja suihkuseurapiirien värittämästä kalastajakylästä Hua Hin alkoi nousta turismin maailmankartalle 1990-luvullun alussa, jolloin tänne alettiin rakentaa suuria hotelleja ja golfkenttiä. Nykyinen Hilton (alunperin Melia) valmistui hallitsemaan kaupunkikuvaa vuonna 1993. Samana vuonna valmistuivat Springfieldin ja Lake View’n golfkentät. Palm Hillsin kenttä ehdittiin avata jo 1991.
1990-luvun lopun Aasian talouslama pysäytti alkaneen kehityksen, joka pääsi täyteen vauhtiinsa jälleen 2000-luvun alkupuolella. Hua Hinin ympäristöön on noussut länsimaalaisille tarkoitettuja asuntoalueita ja hotelleja kuin sieniä sateella. Kahden uuden golfkentän (Black Mountain 2007 ja Banyan 2008) rakentaminen vauhditti osaltaan rakennusboomia, joka sitten tietenkin törmäsi viimeisimpään kansainväliseen talouslamaan. Hotelli Inter-Continentalin ja uusimman golfkentän rakentaminen vain viitisen kilometria keskustasta etelään antavat merkkejä kehityksen jatkumisesta, samalla kun Euroopan suuret ikäluokat tarjoavat eläköityessään kasvavan kohderyhmän talokauppiaille. Kaupungin infrastruktuuriin ollaan myös vihdoin panostamassa, toivottavasti ennen kuin liikenne- ja vesi-ongelmat kasvavat liian isoiksi.
Vaikka muutos Hua Hinissä on viimeisten kymmenen vuoden aikana ollut valtava, on paikassa edelleen jäljellä aimo annos vanhan kalastajakylän charmia ja kuninkaallisia kytkentöjä. Thaimaalainen vieraanvaraisuus ja elämänilo ovat yhä aitoja, ja kaupungilla näkee edelleen tavallista thaimaalaista elämänmenoa, joka Phuketin ja Pattayan kaltaisissa kohteissa on jo kuollut ja kuopattu.
Takaisin sivun alkuun | Evergreenin kotisivulle